Kolin korppi
Eipä tämä sen enempää kaipaa esittelyjä. Yksi korppipoikueen jäsenistä kesäisen ukkosrintaman alla Kolilla kesältä 2013.
Follow the trails. Find the stories.
Follow the trails. Find the stories.
Eipä tämä sen enempää kaipaa esittelyjä. Yksi korppipoikueen jäsenistä kesäisen ukkosrintaman alla Kolilla kesältä 2013.
Kun tämä lähes nollakeli ja harmaa sumuisuus ei taaskaan tarjoa luonnon puolesta suurempaa intohimoa lähteä kameran kanssa liikenteeseen, päädyin haikailemaan kesän perään. Ylläoleva ruutu on kesäkuun 2013 lopulta ja mistäpä muualta kuin Kolilta. Mitäkö haasteita tai suunnitelmia minulla vielä tälle…
Kermankoski oli laajentanut virtaustaan metsän puolelle. Kohina oli mahtava ja näkymä myös. Kahdenkymmenen asteen pakkanen loi aivan oman tunnelmansa koskelle. Talvi on vihdoinkin saavuttanut Pohjolan! Ajatukset lienevät harhailleet jossakin aivan muualla muuttolintujen mukana, koska pauhusta huolimatta päässäni soi jotakin aivan…
Pitkästä aikaa sää alkaa maisemallisesti suosimaan kuvausta, jos ei ole erityisemmin mieltynyt harmaaseen, sumuiseen ja ankeaan loskasäähän. Viikon pakkasjakso on kuurannut maisemia hohtavan valkoiseksi ja jäätänyt järviä sekä koskia. Niiden kimppuun pääsen toivottavasti huomenna, ainakin suunnitelmissa olisi. Tämän illan laiskuuden…
Vuosi oli haastava monellakin tapaa. Monta kuvauksellisesti antoisaa ja rikasta hetkeä siihen myös mahtui. Toisaalla tiivistin vuoteni lausahdukseen ”Mikä ei tapa, vahvistaa.” ja siitä pidän kiinni täälläkin. Voittajana ja elossa vuodesta kuitenkin selvittiin. Onnellista ja Kuvauksellista Uutta Vuotta 2014! Toivottavasti…
Pitkästä aikaa kameran kanssa liikenteessä. Jalka alkaa vihdoinkin taipumaan ja kävin testaamassa sitä pienellä kuvausreissulla. Kyykyssä ei vielä olla, eikä jalkaan nojailla, mutta ainahan sitä voi testata tuoreen rantajään kantavuutta vatsallaan. 😉 Viime yö oli pakkasyö ja rannoilla alkoi olla…
Lauantai-iltana oli pitkästä aikaa aktivoitumista revontuliennusteissa ja samalla kirkas pakkasyö. Uutisissa oli lisäksi väläytelty jo useaan otteeseen Geminidi-parven tähdenlennoista. Siinä seitsemän aikoihin ennustelukemat olivat jo kohtuullisen korkealla ja suuntasin auton keulan kohti vakiopaikkoja. Samalla hetkellä, kun nousin autosta, alkoi pohjoistaivaalle…
Pitkästä aikaa kamera vei ja minä seurasin sen minkä polvi antoi toipumiseltaan myöten. Suuntana olivat jäiset kosken rannat. Tasapainottelin pitkään pienen metsäpuron ja Kerman kuohujen välillä ja päädyin ensimmäiseen lähinnä ajatuksella, että myöhemmin talvella tuskin pääsisin sinne enää ilman isompia…
Kun ei aktiivisesti pääse kuvaamaan, pitää kaivella arkistoja. Jokainen valokuvauksen harrastaja tietänee sen tunteen, kun arkisto kaipaisi totaalista läpikäymistä. Ei huolta, en ole saanut tehtyä sitä tälläkään toipumisjaksolla, jota on nyt parisen kuukautta jo kestänyt. Mutta viihdyn kuitenkin mylläämässä arkistojen…
Koski muokkaa jäätä, jää muotoutuu kosken reunoille. Mitä silmä siellä näkee? Yksi inspiroivimmista kuvauskohteista on jää. Se on monimuotoinen, yllättävä, se heijastaa ja se peilaa. Virtaava vesi lisää muotojen monipuolisuutta ja hioo jään särmää. Kyllästyykö jään katselemiseen koskaan tai kuvaamiseen?…