Views: 134
Blogin etusivulle
HeRoArt
31. lokakuuta 2013 – 10:12

Vihreitä repoja

Revontulirintamalla oli ollut kohonnutta aktiviteettia jo parin päivän ajan. Eilisiltana ennusteet paukuttivat ajoittain punaisella ja taivaalla alkoikin näkyä jo alkuillasta vihreä revontulivyö horisontin yläpuolella. Lisäksi ilma viileni ja painui pienesti pakkaselle, joten taivas oli hetken aikaa kirkas. Taivaanlaella oli paljain silmin erotettavissa linnunradan keskuskin. Valitettavasti samaan aikaan alkoi kerääntyä hiljalleen pilviä yötaivaalle. Joitakin varsin vihreävoittoisia kuvia sain napsittua kotipihasta, kun jälkikasvun uniaika esti lähtemisen parempiin maastoihin. Tähtikuvaus sai jäädä yhteen pikaiseen dokumenttikuvaan linnunradasta.

Aktiivisin huippu revontulissa ajoittui noin klo 23 aikoihin, jolloin vyö lyhyen aikaa lähti elämään ja muodosti pilareita, sekä nopeampi revontulivöitä. Tuota huippua ei tosin kestänyt 10 minuuttia kauempaa, eikä paljaalla silmällä erottanut muita kuin vihreän sävyjä. Muutamissa kuvissa pystyy erottamaan hyvin hailakoita violetteja sävyjä pilareiden yhteydessä. Kuvasaalis jäi siis melko niukaksi, perustuubaa kotipihasta puidenlatvojen seasta.

Previous post Vuoden Luontokuva 2013-kisan semifinalisti
Next post Yksinkertaisuutta

Average Rating

5 Star
0%
4 Star
0%
3 Star
0%
2 Star
0%
1 Star
0%

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *