By 
Syksy meni. Ja aika vauhdikkaasti menikin. Perinteisesti myös sen osalta, että kamera ei juurikaan liikahtanut. Vuodenvaihteen pakkasilla kävi sentään mielessä, että josko saisi ajoiksi yhden maisemakuvausreissun tehdä purojen äärelle. No, nekin suunnitelmat menivät uusiksi, kun elämässä tapahtui muita käänteitä, jotka veivät huomion. Kaiken surun ja hälinän keskellä kuitenkin 18.1.2024 lounastauolla sattui ikkunasta silmään luonnon toimintaa lintujen ruokintapaikalla.
Kanahaukka! Ja ensimmäinen ajatus suuresta mustasta höyhenkasasta oli, että eihän vain laudalle noin viikko sitten ilmaantunut mustarastas ollut haukan ruokapöydässä. Hetken tarkastelun jälkeen saalis osoittautui kuitenkin ”vain” harakaksi. Rauha harakalle ja omalle mielelle ehkä myös.
Haukka ei ollut kovin kiireinen ruokansa kanssa, vaan antoi kuvata ihan rauhassa muutaman metrin päästä oven raosta. Ohessa muutamia paloja ruokailusta ja sen jälkeisestä hetken ruokalevosta oksalla. 
Voihan tämä olla jonkun mielestä raakaa, mutta toisaalta minusta ainakin karulla tavalla luonnon kiertokulkua ja kauneutta. Suuren petolinnun voima oli lumoavaa katseltavaa. Harakan palasteltuaan haukka lennähti hetkeksi koivun oksalle ja jatkoi siitä sitten lentoaan höyhenet ojenneltuaan.
Lintulaudalla on aikaisemminkin havaittu saalistuksen jälkiä ja varpushaukkakin pari talvea sitten aterioi pienemmän linnun parissa. Kyseinen laji lenteli tänäänkin ruokintapaikan lipeillä kesken pihabongauksen ja tyhjensi tehokkaasti kuhinan lintulaudalla. Kanahaukka ei sen sijaan aikaisemmin ole näin lähelle sattunut, vaikka lennossa niitäkin on tässä havaittu.
Elämän ja luonnon hienoja hetkiä. Kaikessa raakuudessaankin.
