By 
Elokuinen kojuyö takana. Olihan se taas samalla huikeaa ja haikeaa. Kaksi aikuisen ahman vierailua, joista toinen kerrankin jo hyvissä ajoin iltavalojen aikaan ja toinen sitten tutummin aamuhämärissä. Kuvista päätellen kyseessä saattoi olla jopa sama yksilö molemmilla kerroilla.
Molemmat visiitit olivat hyvän mittaisia, ensimmäinen kesti noin 15 minuuttia ja aamuyön vierailu jopa reilun kolme varttia. Katseltavaa siis riitti. Ja toki kuvattavaakin, mutta kuvaajasta johtuen oli turhan paljon hutitarkenteisia ruutuja. Jotenkin aivot ja kamerat olivat nyt muiden kuvausten jäljiltä väärissä säädöissä ja varsinkin liikekuvissa valtaosa ruuduista oli tarkentunut ihan muualle kuin kohteeseen. Huomasin sen kyllä jo yöllä, että nyt ei osu kohdilleen, mutta eipä siinä sitten näköjään riittävästi osannut tehdä korjaavia toimia, joten tarkkojen ruutujen saldo jäi normaalia pienemmäksi. ISO-arvoa olisi voinut kyllä nostaa vielä varsinkin R6:sessa ja toisaalta servoa ei olisi tarvinnut paukuttaa koko alueen tarkennuksella hämärimmillä tunneilla. Tietysti se nappaa valoisimpaan pisteeseen, joka ei yleensä ole ahma. No, näillä mentiin. Jäi sieltä kuitenkin saaliiksi uudenlaistakin kuvamateriaalia ja ihan kelvollisella tarkennuksella.
Haikeaksi reissu veti valaistuksen suhteen. Kyllähän kuukaudessa yö on pidentynyt hurjasti. Ensimmäisen kerran jäi oikeasti useampi tunti nukkuma-aikaa, kun oli niin pimeää. Aamu alkoi valkenemaan vasta neljän jälkeen ja illallakin kymmeneltä oli jo liian pimeää kameralle. Toisekseen myös ruskan sävyjä on alkanut ilmaantua puihin. Koivuissa keltaista ja haavoissa jo punaistakin, samoin pihlajissa. Syksyä kohden ollaan auttamatta matkalla. Toisaalta se tuo mukanaan paljon hyviäkin asioita. Ruska toki yksi, mutta myös pihapiiriin palaavat linnut sekä toivottavasti kohta myös oravat ilahduttavat kyllä. Välikatosta ja sieltä makuuhuoneeseen kömpivät ampiaiset sen sijaan toivottavasti vähenevät radikaalisti, jotta jatkossa kotona nukkuisi paremmin kuin kojulla. 😉
Nuorin teini innostui myös ahmojen näkemisestä. Ehkäpä kojukuulumiset ja -ihmettelyt saivat aikaan positiivisen reaktion ja teini kyselikin mahdollisuutta päästä mukaan joku kerta. Nyt tarjoutui nopeasti uusi mahdollisuus jo heti tulevana viikonloppuna, kun aikataulupalaset loksahtivat kohdalleen. Joten Eeron kojuille suunnataan nopeasti takaisin. Samalla toivottavasti saan itse hieman balsamia viime reissun tarkennushaavoihin ja sitä myöten isomman nipun parempia kuvia saaliiksi. Siihen toki tarvitaan vielä paljon onneakin matkaan, että ahmoja näyttäytyisi illan ja aamun aikana. Eikä teini, saati minä, varmasti pahakseen panisi, jos vaikka karhukin kävisi kurkistamassa tilannetta. Ahmapentueesta en taida uskaltaa haaveilla enää, sen verran vähäiseltä pentutilanne on kertomusten perusteella vaikuttanut. Mutta viikonlopun jälkeen ollaan viisaampia, että mitä nähtiin. Vai nähtiinkö mitään. Toivottavasti jotakin.
Viime viikonlopun erikoisuus oli vaaleasävyinen hiirihaukka. Sunnuntaiaamuna, kun lähdimme ajelemaan kojulta pois, sattui soratien varressa istuskelemaan erikoisen näköinen lintu puun oksalla. Auto seis, pakkia päälle ja ikkuna auki. Muutaman kuvan ennätin ottaa ennen kuin lintu nousi siivilleen ja jatkoi matkaansa syvemmälle metsään ja kohti lampea. Vaalea sävy lennossakin ihmetytti ja siinäpä riitti pureskeltavaa parille päivälle. Piekana ja hiirihaukka olivat vahvimmat epäilyt, mutta aivan varmaa lopputulosta ei omissa lopputulemissa tullut. Piti kysyä viisaammilta ja hiirihaukaksi lintu tunnistettiin. Ilmeisesti Börringen hiirihaukka vielä tarkemmin, ainakin sillä hakutermillä löytyi vastaavuuksia enemmänkin. Aivan uusi tuttavuus joka tapauksessa minulle, mutta komea lintu. Ja tummassa suomalaisessa metsässä aika huomiota herättävä. Jopa hieman kehnosti nukutun yön jälkeisille aamusilmille.
