Yleinen

Sinivuokot ovat aikaisessa tänä vuonna. Yleensä äitienpäivän seutuun on tullut kuvailtua, nyt kukintakausi taitaa olla ohitse jo vappuun mennessä. Nämä yksilöt kukkivat Jokiaseman vieressä eilen ja tänään. Paljon niitä siellä olikin.

Eilen kierrettiin lasten kanssa Pyhäselkä, joka oli suurimmaksi osaksi vapautunut jääpeitteestään. Heposelkä uinui vielä jäiden alla, joskin rannat alkoivat täyttyä jääkuutioista, olisi riittänyt isompaankin drinkkilasiin. Tänään selkä oli sulanut sieltäkin. Lisäksi tuuli vaihtoi suuntaa, joten viimevuotisen korkuisiin jääpalavuoriin ei nyt päästy. Mutta pääasia on, että kevät on täällä! <3

Tähtiä riitti katseltavaksi tänä iltana jälkikasvun kanssa. Revontulia hieman haikailtiin, mutta eipä tuolta kummoisia esille tullut. Linnunrata hahmottui kuitenkin paljaallakin silmällä ja lisäksi illan kruunasi Jupiter. Toisena esille ansaitsee päästä värisäädöiltään yli vedetty kuva. Kuitenkin se minun silmääni nyt miellyttää sen verran, että saa jalansijansa tässäkin.

Rehellisesti sanoen kylläkin toinen ja kolmas. Ensimmäisen näin Joensuun ylilennolla torstaiaamuna töihin mennessäni. Nyt rannan sula vesi oli houkutellut kaksikon levähtämään, kun kävin hakemassa jälkikasvuani kotiin viikonloppureissultaan. Muutama nopea kuva tien varresta. Metsäähän siinä edessä oli enemmän kuin tarpeeksi ja ihan ei löytynyt kulmaa, josta olisi molemmat linnut saanut osumaan

Eilen se räjähti. Taivas. Revontuliennusteet alkoivat paukuttaa talven kovimpia lukemia samaan tahtiin kuin taivaanranta lisää pilviä. Joku suunnitteluvirhe siinä kuitenkin tapahtui, koska itäreunalla maata oli hetkellinen puolen tunnin – tunnin mittainen repeämä pilviverhossa. Ja hetihän se taivas maalautui. Siinä hieman yhdeksän jälkeen alkoi tapahtua ja pilviverhon välistä hehkui vihreää. Hieman

Otsikko on suora lainaus dokumenttisarjasta. Ja samasta sarjasta lähti idea kaivella näitä vanhoja repokuviakin. Tämä ruutu on parin vuoden takaa, helmikuulta 2012. Kuvauspaikka niinkin kaukaa kuin oman talon etupihalta. Repoennusteet ovat nytkin paukuttaneet monta päivää keltaisesta punaiseen. Samaa tahtia taivas on jälleen muistanut pilviverholla. Eilen illalla yritin tähyillä kirkasta taivaankaistaletta,

Eipä tämä sen enempää kaipaa esittelyjä. Yksi korppipoikueen jäsenistä kesäisen ukkosrintaman alla Kolilla kesältä 2013.

Kun tämä lähes nollakeli ja harmaa sumuisuus ei taaskaan tarjoa luonnon puolesta suurempaa intohimoa lähteä kameran kanssa liikenteeseen, päädyin haikailemaan kesän perään. Ylläoleva ruutu on kesäkuun 2013 lopulta ja mistäpä muualta kuin Kolilta. Mitäkö haasteita tai suunnitelmia minulla vielä tälle talvelle on? Melko köykäisesti on menty tähän saakka. Alkutalvelta muutama

Kermankoski oli laajentanut virtaustaan metsän puolelle. Kohina oli mahtava ja näkymä myös. Kahdenkymmenen asteen pakkanen loi aivan oman tunnelmansa koskelle. Talvi on vihdoinkin saavuttanut Pohjolan! Ajatukset lienevät harhailleet jossakin aivan muualla muuttolintujen mukana, koska pauhusta huolimatta päässäni soi jotakin aivan muuta kuin kosken kuohut. ”Vain ranta hiljainen, niin hiljainen, lintujen

Pitkästä aikaa sää alkaa maisemallisesti suosimaan kuvausta, jos ei ole erityisemmin mieltynyt harmaaseen, sumuiseen ja ankeaan loskasäähän. Viikon pakkasjakso on kuurannut maisemia hohtavan valkoiseksi ja jäätänyt järviä sekä koskia. Niiden kimppuun pääsen toivottavasti huomenna, ainakin suunnitelmissa olisi. Tämän illan laiskuuden huippu näkyy ylläolevassa kuvassa. Tai oikeammin kuva on koostettu kahdesta