By 
Olkoon alkanut vuosi meille kaikille parempi kuin edellinen.
Niin kuvauksellisesti kuin muutenkin.
Aloittelin pyhien aikana kuvauskaluston läpikäymistä ja tarkoituksena olisi saada myyntiin käyttämätöntä pientarviketta ja muuta valokuvauskalustoa. Syksyllä luovuin jo parista pienemmästä kamerarepusta ja -laukusta, kun eivät istuneet omaan käyttöön tai olivat jääneet jopa kokonaan tarpeettomiksi. Tänään tein myös radikaalin päätöksen luopua Sonyn kompaktista RX10 IV:stä ja nappasin ilmoituksen Toriin. Mitään akuuttia kiirettä myynnillä ei ole, mutta ei se matkakameraa kummempaa jalansijaa ole löytänyt, joten aktiivisempi käyttäjä olisi sille omiaan. Ja saisi oikein kelpo pelin, kun kuvausmäärä on reilusti alle 10t ja ulkoisesti ei uudelle häpeä.
Järkeilin omaa kamerakäyttöäni sillä, että kuvaan paljon maisemia nykyisin ihan vain iPhonen kameralla ja lisäksi uudet peilittömät rungot ovat sen verran kevyitä, että ”Räksän” aseman ajaa ihan hyvin esim. R6 + kevyt objektiivi matkoillakin, jos on tarvetta oikealle kameralle. Joka tapauksessa vakavimmilla kuvausreissuilla mukana on aina järkkäri kuitenkin. Ja suunnitelmissa edelleen siihen hankkia kunnon laajakulmainen L-sarjan optiikka.
Vuodenvaihteessa tein myös jonkinlaista katselmusta kuluneeseen vuoteen kuvausharrastuksen osalta ja paljonhan siihen mahtui kaikenlaista. Runkojen ja optiikoiden päivitystä sekä uusia aluevaltauksia luontokuvauksessa. Jotakin jäi myös selkeästi vähemmälle tai jopa kokonaan pois. Tällä hetkellä kiinnostusta on jatkaa kojukuvausten parissa ja kehittyä myös paremmaksi maastokuvauksen osalta. Aika siinä lienee se rajoittavin tekijä. Ja aikaansaavuus. Tuloksethan ovat useimmiten kivoja, kun tuuri on kohdallaan ja saa ajoiksi lähteä kameran kanssa liikkeelle. Ihanaa olisi löytää joku syrjäinen oma paikka, johon voisi viritellä ruokintaa linnuille vielä paremmin kuin taajamassa ja kenties löytää metsän rauhassa itselle uusia lajituttavuuksia kuvattavaksi. Joka tapauksessa sellainen paikka mahdollistaisi luonnontarkkailun ilman taajaman hälinää ja häiriötekijöitä.
Alkuvuosi kuvauksen osalta oli vielä kohtuullisen hiljainen, mutta keväällä kuvaustahti kiihtyi. Tammikuun sattuma oli kanahaukka, joka aterioi harakan lounaaksi kotipihan ruokintapaikalla, siitä tuloksena muutama oikein kelvollinenkin ruutu, mutta suuret, vaeltavat urpiaisparvet kuvausinnon ehkä leimauttivat kunnolla loistoonsa keväällä. Keväälle mahtui myös makrokokeiluja, lintukuvauksia, perhosia sekä kesäkuussa se ihkaensimmäinen ahmankuvausreissu, josta syttyi kokonaisvaltainen kiinnostus lajiin ja sen kuvaamiseen.
Syksyn ehdottomia helmihetkiä oli kotkakuvaus Kuusamossa. Maakotkapari oli mykistävä kokemus vain muutamien metrien päästä ihasteltuna. Sen jälkeen ei olekaan kotkien suhteen onnistanut niin hyvin, mutta kipinä on säilynyt. Toisaalta Kuusamossa oli huikeita maisemia ja ihastuttavia hömötiaisia. Eikä pidä unohtaa kuukkeleitakaan. Kuusamon reissun alla ihastelin lieksalaista yötaivasta ja siellä röhkiviä karhuja parinakin eri iltana kuvauskojun pimennosta. Ilman pienintäkään mahdollisuutta kelvollisiin kuviin oikealla kameralla. Mutta kokemuksia iso vau! Syksyllä nähtiin kojureissun yhteydessä myös harvinaisempi vaalea hiirihaukka, josta juttua aikaisemmassa artikkelissa tarkemmin.
Syystalvi ei ollut niin hiljainen kuin yleensä. Iso kiitos siitä Erä-Eerolle ja toisaalta itselleni, kun tuli viriteltyä kotipihaan linnuille kelopuita ihmeteltäväksi. Kojuilla tuli viihdyttyä jouluun asti ja ahman lisäksi ilostutti erityisesti viimeisimmän reissun nuori merikotka, joka tosin iltapäivän hämärissä meni ensin sujuvasti maakotkaksi. Todellisuus paljastui ruutuja tarkemmin tutkiessa, mutta ei huono sekään. Piti kyllä varmistus kysyä vielä asiantuntevimmilta lintutietäjiltä. Elämäni ensimmäiset merikotkakuvat ja sanoisin, että saattoipa olla elämäni ensimmäinen varma bongaus kyseisestä lajista. Lieksalainen maakotka siis odottaa edelleen osumistaan kameran eteen. Ainakin minun kameran. Sama homma sen suden kanssa. Kun kiertää, niin sitten kiertää. Mutta ehkä joskus.
Susista ja miksei muistakin suurpedoista tähän loppuun vielä pieni mielipidenosto. Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt mediankin lietsomaa petovihaa/-pelkoa. Jos jossakin joku sattuu suden, karhun, ilveksen tai ahman näkemään, niin hetikohta sitä ollaan huutamassa joukolla hengiltä, kun se uhkaa ihmistä tai ihmisen elinpiiriin kuuluvia lemmikki- tai tuotantoeläimiä. Ilves näistä ehkä säästynyt pahimmalta, mutta varsinkin susi tuntuu olevan monelle pelkkä verenhimoinen peto, jonka näkeminenkin tietää varmaa kuolemaa ihmiselle. Mikä sinänsä on varsin koomista, koska normaalisusi väistää ihmistä herkästi ja pääosin nekin sudet, jotka ovat taajamissa liikkuneet, eivät ole ihmisestä olleet kiinnostuneita. Tai Joensuussa syksyllä juoksennelleet erauskarhut. Silti pistettiin jopa päiväkoti kiinni, ettei vain paha karhu tule päiväkodin pihalle riehumaan. Enemmän olisin ehkä huolissani ihmislajista ja sen aiheuttamista tuhoista ja riehumisesta. Mutta viha ei aina ole järkevää, eikä se vaikuta sitä olevan suurpetojenkaan kohdalla.
Ahman osalta kanta on vielä kriittisempi. Silti sitäkin saa poikkeusluvalla metsästää. Typerimpiä syitä ahman tappamiselle ovat olleet metsästäjien väitteet siitä, kuinka ahma häiritsee muiden eläinten metsästystä, kun koira jääkin vahtaamaan puuhun kiivennyttä ahmaa. Tai ahma/susi kaataa metsästäjien haluamaa muuta riistaa, kuten hirviä. Jotensakin omituista on se.
Mutta ei tässä nyt sen enempää aiheesta. Tiedän, että tästä saisi helposti kuuman perunan lietsottua, melkein kuin kissojen vapaana pitämisestä. Ja ei, en kannata sitä myöskään. Kissanomistajana on vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa vartavasten lemmikkinsä päästää vapaaksi luonnon, liikenteen ja ihmisen armoille. Puhumattamaan siitä, kuinka paljon tuhoa vapaana liikkuva kissa itse tekee ympäristölleen. Vaikka eihän ne meidän misset koskaan jne.
Kirjoituksen kuvat ovat otanta kuluneen vuoden parhaista hetkistä. Paljoa ei näihin saa upotettua, mutta jotakin helmiä kuitenkin. Ja niin paljon jää vielä kuvien ulkopuolelle hienoja fiiliksiä, joita ei mitenkään saa yhteen tai useampaankaan kuvaan upotettua. Monenmonta uutta lajia, kokemusta ja jopa pettymystäkin rikkaampi olen kuluneen vuoden jälkeen. Monesti hengähdyshetki luonnossa on ollut tarpeen arjen jaksamiseksi. Toivottavasti muistaisimme luonnon arvon päätöstenteossakin. Niin omaa elämää kuin myös Suomea, Eurooppaa tai koko maailmaa koskevissa asioissa.
