By 
Syksystä 2024 lähtien tavoitteena on ollut Lieksan alueella maakotkan kuvaaminen. Siis ihan kunnon kuva, eikä mikään etäinen taivaalta tai puun latvasta napattu tunnistusräpsy. Siitä meinasi tulla lopulta useamman talven projekti, mutta luonto päätti armahtaa sitkeää yrittäjää. Talvilomaviikolla kojussa vietetyt kolme päivää tuottivat oikein mukavia kotkakuvia kahden päivän ajalta. Kolmas päivä oli erillinen ja siihen mennessä kuvaustuuri olikin jo loppuun kulutettu. Toivottavasti ei sentään koko vuodelta.
Ihastuin maakotkiin jo Kuusamon reissulla syyskuussa. Erä-Eeron kanssa oli ollut puhetta sitä ennen, että talvisin kotkia pyörii myös heidän kojuillaan Lieksassa. Ei mitenkään säännöllisesti, mutta kohtuullisen toistuvasti kuitenkin. Tämän pohjalta operaatio sai alkunsa. Ehkä ajatusta ruokki myös se, etteivät nämä kotkat olleet niin tottuneita kuvaajiin kojuissa, joten haastetta oli tiedossa. Ja sitä totisesti saatiin.
Syyskuun lopulla taisivat olla ensimmäiset kotkakuvaukset, kahden päivän reissu kojulle. Lopputulemana oli vain yksi ylilentohavainto ihan toisaalla, jo ennen kojuille siirtymistä. Sen jälkeen yrityksiä riitti pitkin talvea. Hiljalleen kotka kuitenkin lähestyi, lähes kerta kerralta. Korkealta suoritettujen ylilentojen jälkeen se laskeutui ehkä hetkeksi puun latvaan, sitten alemmille oksille. Muutaman kerran onnistuin pahimmoilleen hätyyttämään sen maasta pois, kun saavuin kojulle. Välillä se kaarteli alueen yllä, mutta ei laskeutunut kuitenkaan. Epätoivo alkoi iskeä. Helmikuussa sain semikunnollisen kuvan yksilöstä, joka karjotti istua korkean kuusen latvassa. Sen verran korkealla, ettei jalustapää antanut myöten kuvata, vaan piti ruuvata kamera irti, taittaa niskat kenalleen ja tasapainoilla kuva juuri ja juuri kuvausaukon reunasta. Reilulla kroppaamisella hyvä tunnistuskuva sentään.
Talvilomaviikolle eli viikolle 10 oli suunnitteilla pidempi kojureissu. Sunnuntaina lähdettiin miehen kanssa matkaan ja lähtöpäivä oli pyhitetty lähinnä hiihtelylle Patvinsuolla nisäkkäiden jälkiä bongaamassa. Lumisade ja tuuli veroittivat tätä harjoitusta. Patvilta poistuttua pyörähdettiin kuvaamassa pikkulintuja Erä-Eeron ruokinnalla. Sieltä löytyikin töyhtö- ja hömötiaisia oikein kivasti. Seuraavana aamuna oli tarkoitus siirtyä kojulle aamuvarhain. Kotkan lisäksi toiveena pitkästä aikaa myös ahmakuvia. Koko talven on sekin kiertänyt ja edelliset otokset olivat joulukuun alkupuolelta.
Maanantaiaamuna kojulle saapuessa kotka oli jo ruokinnalla, joten äkkilähtöhän sille tuli. Ei kuvia. Vain muutama pettynyt kirosana, että myöhässä oltiin. Arveltiin jo, että tässä oli tämän päivän kotkakohtaamiset. Puoliltapäivin kuitenkin kolahti. Kotka kaarteli paikalle ja istui puun latvaan päivystämään. Melko hankalaan paikkaan tietenkin. Mutta kovin kauan se ei siellä viihtynyt, vaan laskeutui maahan ruokinnalle. Ja jäi siihen yli puoleksi tunniksi! Paikka ei kovin ideaali ollut, koska lunta oli sen verran vähän, että ruokinta jäi näkyville. Kaikenlaista temppua kotka kuitenkin esitteli siinä ja kuvia napsui. Tavoite saavutettu ajattelin.
Tiistaiksi oli tarkoitus mennä eri sijaintiin. Aloin kuitenkin empimään ja lopulta päädyttiin siihen, että palataan samalle kojualueelle, mutta hieman vielä entistä aikaisemmin. Ajatus oli, että ehkä kotka palaisi tänäänkin paikalle ja nyt sen laskeutumissuunta oli alustavasti selvillä. Vaihdettiin lisäksi hieman eri suunnassa olevaan kojuun.
Aamulla kotkaa ei näkynyt. Yllätys oli kuitenkin siinä, että heitettyäni nopeasti kamerakamat kojuun lähdin viemään pieniä ruokahoukuttimia tarjolle ahmaa varten ja samalla huomasin hompotin odottavan jo metsän reunassa valmiina. Siinä ahma oikeasti oli, yli 3kk hiljaiselon jälkeen. Silmästä silmään sakeassa lumisateessa. Eikä edes lähtenyt karkuun, kun käännyin viemään eväitä sen suuntaan. Katseli uteliaana. Hetkeksi painautui hankea vasten ja sitten nousi taas kurkistelemaan, minne ja mitä viedään. Sain eväät paikoilleen ja lähdin palaamaan kojuille, niin samointein ahma vilisti ensimmäiselle kelolle poimimaan aamupalaa. Jäi ne kuvat ottamatta. Onneksi sillä oli kuitenkin sen verran nälkä, että kuviakin ennätti vielä napsimaan myös kojusta käsin. Kova lumisade sotki tarkennusta ja joitakin tilanteita missasin, kun yritin sitkeästi automaatilla suorittaa. Manuaalitarkennus olisi pelastanut ne tilanteet, mutta menee ehkä äkkilähdön piikkiin. Oma moka, ettei tullut varauduttua yllätykseen, että ahma onkin suorastaan jo jonossa, kun kojulle saavutaan. Aika ainutlaatuinen kokemus itselle muutenkin.
Puolen päivän aikaan soi kun soikin kotkahälytin! Edellisen päivän aikataulu piti tänäänkin. Sieltä se kaarteli tutusta suunnasta puiden latvoihin. Tällä kertaa korppisaattue oli aktiivisesti hereillä ja ryöpytti kotkaa vähän väliä. Noin 1,5h odotuksen ja muutaman yrityksen jälkeen kotka laskeutui lopulta maahan! Nyt odotetusta suunnasta, joten kameraa ei tarvinnut liikutella lainkaan, vaan saatoin napsuttaa sarjatulella laskeutumista huoletta. Ja toisekseen lumi oli peittänyt maassa olevan ruokinnan, joten oikein talvista kuvaa oli tarjolla.
Tällä kertaa kotka oli jotenkin varovaisempi. Liekö johtunut korpeista vai siitä, että olimme eri kojussa ja meistä saattoi näkyä pieni heijastus sivulla olevaa ikkunaa vasten. Ruokailu kesti ehkä noin kymmenisen minuuttia ja sitten lähdettiin. Mutta ei kauas. Lähipuihin se laskeutui ja sama odottelu toistui vielä kahdesti palkiten lopulta laskeutumisella. Nämä visiitit olivat todella lyhyitä, mutta lisää laskeutumiskuvia ja joitakin muitakin kuvia oli tuloksena. Kolmannen kerran jälkeenkin kotka jäi vielä hetkeksi kuusen latvaan istumaan, mutta suolentyhjennys paljasti sen olevan poistumassa kokonaan paikalta. Ja niin se hetikohta tekikin. Viihtyi kuitenkin tiistaina paikalla kaikkiaan noin 4,5 tuntia. Saatiin kuvia ja saatiin myös niskat kipeäksi puiden latvojen tuijottelusta.
Operaatio lieksalainen maakotka on nyt jokseenkin maalissa. Ainahan kotkaa haluaa kuvata ja on tilanteita, joita taatusti vielä tulen jahtaamaan kameran kanssa pitkään. Mutta oli tämä silti lottovoitto. Kahden päivän ajan luonto tarjosi ainutlaatuisia hetkiä ja rekvisiittaa. Kokemusta ja karuakin opetusta tuli teknisesti, mutta onneksi eivät ihan kaikki kuvat olleet ahmastakaan suttua.
Torstaina tein vielä yhden päiväreissun metsäkojulle, mutta siellä ei ollut tarjolla kuin närhiä ja käpytikkoja sekä kokemusta koko päivän ajalta. Arvelinkin, ettei tuuri jaksa kantaa enää sinne. Metsässä oli kyllä ihanan äänekästä ja aurinkoista varsinkin aamupäivällä, mutta iltapäivää kohden äänet rauhoittuivat. Ei näkynyt ahmaa, eikä kotkaa. Ei edes kovin paljon korppeja. Kevään merkkejä kuitenkin.
Nyt mietinnässä on seuraava kuvaushaaste. Susi saattaisi olla sellainen kauan kameran eteen kaivattu. Tai ilves. Molemmat sarjassamme ”saattaisi helpompiakin kohteita olla”. Kotkista ehkä merikotka seuraavaksi potrettitasolle. Toisaalta eipä minulla karhustakaan ole paremman valon kuvaa, moisia yöeläjiä ovat kohdallani olleet. Mitään en kuitenkaan vielä ole itseni kanssa lukkoon lyönyt, mutta kyllä susi kutittelisi mukavasti kuvaussielua. Ehkäpä kesällä voisi yrittää tunnelmallista susikuvaa valoisina keskikesän öinä. Lopputulos voi silti odotuttaa seuraavaankin kesään. Tai sitä seuraavaan.
