By 
Ensimmäinen kojuyö on takana ja jo heti kättelyssä voin sanoa, ettei todellakaan jää viimeiseksi. Ainakin Erä-Eerolla on puitteet kunnossa ja yö sujui todella mallikkaasti, vaikka vähän alkuun jännitettiin, että näkyykö kojulla eläimiä. Edellinen yö oli ollut ahmojen suhteen hiljainen, koska alueella liikkui susia ja olipa niitä kojulta nähtykin, joten hieman jännittyneen toiveikkaana marssittiin kohti kojuyötä.
Erä-Eeron kojuilla voi kuvata erityisesti ahmaa, mutta myös karhuja ja toisinaan susiakin. Ahma oli toiveena meilläkin, sitä kaikkein epävarmimmin näkee luonnossa liikkuessa. Mukana reissussa oli siis puolisoni, jonka osuudeksi jäi luonnon tarkkailu kiikareilla ja nukkumisvuorojen mahdollistaminen. Lisäksi mukana oli molemmat kamerarungot, joissa kiinni EF 100-400mm IS USM II L sekä 300mm f4 L. Jälkimmäistä kokeilin hetken päivänvalossa myös jatkeen kanssa, mutta luovutin aika pian. Tuplajatkeella kuvanlaatu laskee kuitenkin sen verran, eikä varsinaista tarvetta ollut 600mm, lokkeja sai kuvattua lyhyemmälläkin putkella.
Kahden aikoihin saavuimme Keljänpurolle, jossa ensialkuun juotiin kahvit ja käytiin lävitse kojuetikettiä. Tulevan yön varaukset olivat vähäisiä, paikalla oli meidän lisäksi vain yksi toinen kuvaaja, joka oli menossa kyseiseksi yöksi eri paikkaan, joten pääsimme Uuronlammen kojuille aivan kaksistaan. Infon jälkeen Eero saatteli meidät kuvauspaikalle ja samalla viritteli ruokinnat paikoilleen rannalle. Sen jälkeen alkoi odottaminen.
Linnuista meitä viihdyttivät lähinnä lokit, sorsat ja korpit. Muuta viihdykettä ei sitten ensimmäiseen kahdeksaan tuntiin ollutkaan. Muutaman kerran ennätti jo mielessä pyörähtää, että näinkö tästä tulee hukkareissu ilman niitä hukkiakin. Yö alkoi hämärtyä ja puoliso otti ensimmäisen univuoron, joka osoittautui tehokkaaksi. Juuri kun kuorsaus alkoi kuulua laverilta, ilmaantui kojun kupeesta tumma hahmo rannalle. Ahma! Siinä se nyt oli, ihka elävänä ja takamustaan koivet taivasta kohti nuoleskellen. Ajankohta oli kesäyön hämärin, niinpä tietysti. Toiveikkaana kamera kuitenkin oli laitettava yrittämään, mutta nämä ensimmäiset kuvat olivat lähinnä tunnistuskuviksi juuri ja juuri kelvollisia. Hetken aikaa ahma pyöri kojuilla ja nappaili joitakin suupaloja, kunnes katosi vastarannan mäkeen. Mies jatkoi uniaan. 
Meni vajaa tunti, kun metsän siimeksestä kömpi paikalle isompi varjo. Hieman jo paremmassa valossa, vaikka vieläkin hämärää. Sehän oli karhu. Ihka oikea nalle. Se oli paljon maltillisempi liikkeissään ja tutkisteli rantaa pidempään. Ensimmäiset karhukuvat oli saatu tallennettua. Aikansa ruokailtuaan ja tutkittuaan karhu lähti syvemmälle metsään ja katosi näkyvistä. Mutta toisin kuin ahma, palasi vielä pari kertaa uudelleen paikalle. Viimeisin näyttäytyminen oli kolmen aikoihin, jolloin aamuvalot antoivat jo ihan eri tavalla valotusmahdollisuuksia kamerallekin. 
Sen jälkeen koitti yön pitkät ja hiljaiset tunnit. Myös lokit ja sorsat katosivat rannalta jonnekin. Ei ahmaa, ei karhua, ei edes susien ulvontaa. Uni alkoi painaa omiakin silmiä. Puoliso tosiaan nukkui useampia pätkiä, mutta itse en ollut vielä malttanut asettua. Viiden jälkeen luovutin ja herätin miehen puolestaan tarkkailemaan, vieläkö aamua kohden joku vaivaituisi paikalle. Painuin makuupussiin hieman palellen, ummistin silmäni ja painuin syvien unten maille. Yö oli melko viileä, noin +5 astetta matalimmillaan, joten lämmin vaatetus ja kojun tossut olivat tarpeen. Silti jalkojen palelu otti voiton ja kun pääsin lämpimään makuupussiin, unta ei tosiaan tarvinnut kauan odotella. Kuuden aikaan mies ravisteli jalkoja. Herätys, ahma oli tulossa takaisin.
Se oli yksi historian tehokkaimmista silmien kirkastumisista vuosiin. Nyt valoa riitti. Kuuden aikaan keskellä kesäkuuta jo suorastaan ihan liikaa. Aurinko paistoi suoraan rantaan ja lisäksi heinikko oli kostea yön jäljiltä ja rannassa oleva sumu vielä omalta osaltaan lisäsi valon heijastusta. Tumma eläin tällaisella valolla oli oma haasteensa, mutta ihan kivoja ensikerran kuvia onnistuin silti tallentamaan. Ahma on ihan omanlaisensa marrittaja, kun se tutkii paikkoja ja kiipeilee ketterästi puihin ja oksille. Välillä vähän pyllähtää ja sitten taas matka jatkuu. Lopulta koluttuaan paikat ja tarjoilun lävitse ahma poistui paikalta ja jäi kojuyön viimeiseksi merkittäväksi havainnoksi. 
Seitsemän jälkeen alkoi olla aika jo pakkailla kamoja kasaan, syödä viimeiset eväät ja kahdeksan aikaan poistuttiin itsenäisesti kojulta autoa kohden. Kävelymatkaa tuli vain parisataa metriä, mutta kieltämättä häilähti mielessä, ketkä kaikki meitä siellä seuraavatkaan. Ennen kotimatkaa pyörähdettiin vielä Keljänpuron kämpällä palauttamassa lainassa ollut kuulapää ja vaihtamassa kuulumiset Eeron ja toisen kuvaajan kanssa. Ennätettiinpä jo vähän suunnitella seuraavaakin reissua.
