Kesäkimara

Elokuun loppupuoli. Siihen se taas yksi kesä katosi. Valokuvauksellisesti kuitenkin ennätti tapahtua hurjasti. Uusia kokemuksia ja kuvauskohteita, uutta kalustoa ja erilaisia testailuja vanhojenkin aiheiden parissa. Riittihän sitä kaikenlaista, vaikka nyt viime viikkojen hiljaisemman elon myötä on alkanut epäilyttää, että tuliko sittenkään kuvattua juuri mitään.

Edeltäviin kesiin verrattuna perhoskuvaukset jäivät vähemmäksi. Johtuen osittain siitäkin, että perhosten määrä oli täällä päin aika kehno. Joko kevään kylmyys tai kesän kuumuus rokotti perhoskantoja, tai ainakin ne jäivät hyvin paikallisiksi. Haapaperhosia sentään alkukesästä lenteli täälläkin runsaasti, mutta juhannuksen jälkeen kävi kato monen lajin suhteen. Toisaalta tänä kesänä oli tarkoituskin keskittyä enemmän muihin juttuihin. Mainittakoon kuitenkin sen verran, että perinteinen elokuun reissu viime viikonloppuna Rääkkylän Kukkakuhhaukseen oli perhosten suhteen iso pettymys. Valtavat kukkapellot ja yksi ainoa amiraali ja ehkä kaksi nokkosperhosta. Yleensä lepattajia on riittänyt koristeeksi vaatteisiin asti, kun pellolla on vain käveleksinyt muutaman metrin. Toisin oli siis tänä vuonna.

Kojukuvaukset ovat olleet tietenkin kesän ykkkösjuttu. Kauan suunniteltu ja haaveiltu homma kävi viimein toteen. Ja useamman kerran. Ainakin yksi reissu ahmakojuille Lieksaan on vielä tulossa, lisäksi syyskuussa saattaisi olla kotkakuvausta tarjolla Kuusamossa, jos kaikki menee suunnitellusti. Sitä siis odotellessa..

Keväällä yritin rohkaistua ja tehdä tuttavuutta kameralla käärmeiden kanssa. Ensimmäisten lämpimien päivien myötä varsinkin naaraskyitä sattui useamman kerran kohdalle kylän sorateillä. Valitettavasti vain kamera ei ollut mukana. Kameran ollessa matkassa kohdalle osui vain entisiä käärmeitä, joista valtaosa oli liiskaantunut auton renkaiden alle. Kertaalleen kuitenkin sinisävyinen kyy oli sen verran pienellä osumalla, jotta päädyin kokeilemaan kameraa siihen. Olihan se tietyllä tavalla jännä tilanne, vaikka käärmeen tiesikin kuolleeksi. Kumma juttu. Rantakäärmeistä en sen sijaan saanut yhtään havaintoa edes. Vaskitsojen, jotka nyt eivät varsinaisesti käärmeitä ole, vaikka sellaisilta näyttävätkin äkkiseltään, suhteen havaintoja oli joitakin, mutta aina ilman kameraa. Tai pelkällä kännykän kameralla. Vähemmän kuitenkin kuin parina aikaisempana vuotena. Tosin en ehkä niin aktiivisesti näitä hakenutkaan tai liikkunut alueilla, joissa tiedän niiden viihtyvän ja saalistavan näkysällä paikoilla. Ehkäpä tästä genrestä jää kuitenkin koppia tulevillekin kesille. Samalla tietoisuus käärmeiden, erityisesti kyiden, elintavoista on lisääntynyt huomattavasti ja ehkä oma oma kammokin niitä kohtaan hieman laantunut.

Pitkästä aikaa myös yksi henkilökuvaus osui laariin. Ei varsinaisesti omaa mukavuusaluetta, mutta lopputulos kuitenkin kohtuullinen ja ilmeisesti myös kuvauksen pyytäjistä ihan onnistunut. Tällä saralla olisi kuitenkin aivan hirvittävästi petrattavaa. Ihan jo oman mielenrauhan takia. Kun tiedät, että kamerasi linssissä on toiselle ihmiselle ainutlaatuinen tilanne, niin kädet meinasivat tärrätä enemmän kuin elävää kyytä kuvatessa. Toisekseen olen umpisurkea ohjaamaan ihmisiä kameran edessä, se luo omat haasteensa kuvien elävöittämiseen. Toki peruspotrettia saa aikaiseksi melko pienelläkin vaivalla, kun muistaa vähän taustaa ja valoja miettiä.

Tällaisia nostoja tässä vaiheessa elokuuta. Kaipa tähän voisi loppuun iskeä tutuksi tulleen lurituksen, että vielä on kesää jäljellä. Toivottavasti myös kuvauskelejä ja sitä myöten onnistuneita otoksia. Syksyllä on sitten omat juttunsa. Revontulien suhteen olen kuitenkin selvästi laiskistunut. Tai ehkä enemmänkin syy on siinä, että repokuvauksesta on tullut tänä päivänä jonkinlainen trendi-ilmiö, joka ei itseä enää houkuttele liittymään tuhansien repokuvien ja -kuvaajien joukkoon. Vähän sama juttu siis kuin muissakin omissa harrastuksissa, hyviä harrastuksia painuu taka-alalle, kun suuri väki kiinnostuu niistä. Hiihdosta olen sentään vielä pitänyt kiinni, mutta rullahiihto ja maastopyöräily uhkaavat jäädä jo vähemmälle. Ehkäpä repojen suhteen palailen niihin, kunhan villitys hieman vähenee ja kuvauspaikoilla ei tarvitse taistella paikasta parhaiden tulien alla. 😉