By 
Kesäkuun alkupuolen kojureissusta innostuneena varaus seuraavalle yölle oli äkkiä suunnitelmissa. Heinäkuun puolivälin tietämistä löytyi sopiva hetki ja Erä-Eerolle suunnattiin 16.7. Tällä kertaa toiveena oli metsäkoju ja kohteiden osalta paremmat valot ahman vierailulle. Ja olisihan se aina kiva, jos myös muita lajeja osuisi kohdalle.
Alkupuhuttelun jälkeen Eero ohjasi meidät metsäkojuille. Nämä kojut ovat lyhyen kävelymatkan päässä Keljänpurolta, joten autoa siirtymään ei nyt tarvittu. Muita metsäkojuilijoita ei kyseiselle yölle ollut, joten kahdestaan pääsimme odottelemaan tarjontaa.
Lokkeja metsäkojulla ei juurikaan ollut, toisin kuin lampikojuilla. Kolme yksilöä kiekaili paikalla kyllä ajoittain, mutta ei riesaksi asti. Korppeja sen sijaan oli enemmän, mutta varsin arkana lintuna, eivät nekään varsinaisesti tuppautuneet kameran eteen. Iltapäivä, ilta ja iltayö kuluikin lähinnä näitä lajeja ihmetellessä. Klo 21 jälkeen tienoo hiljeni kokonaan. Ainoastaan kojun rakenteissa mellastava jyrsijä järjesti ääniefektejä milloin mistäkin päin kojun seiniä, kattoa tai nurkkia. Näköhavaintoja tästä mystisestä eläjästä ei kuitenkaan tullut, joten varmuudella ei voida sanoa, mikä eläin äänimaailman takana oli.
Kuin toisintona ensimmäisestä reissusta ensimmäinen ahma ilmaantui näkyville vasta klo 00.30. Eli yön pimeimpinä hetkinä. Kesäkuun alkuun verrattuna nyt alkoi olla jo paljaalle silmällekin haastetta erottaa metsän keskellä liikkuvaa ahmaa, joten kamera ei juurikaan joutunut tositoimiin ensivisiitille. Toki yrittää piti, mutta kun valoa ei ole, sitä ei ole. Onneksi tämä vierailu ei jäänyt ainoaksi, vaan ahma/ahmoja piipahteli kojulla seuraavan kolmen tunnin aikana useamman kerran. Lisäksi aamulla vielä hieman klo 6 jälkeen viimeinen vierailu, joka tosin oli vain nopea piipahdus. Lokkeja ja harmaahaikaraakin viihdyttänyt lohen pää päätyi lopulta ahman matkaan tällä noutoruokareissulla.
Kuvia ahmoista tuli siis ihan kohtuullisesti. Niukka tai olematon valaistus vei parhaimmat tilanteet, joten senkin osalta jäi vielä kipinää palata kojuille. Pentuja ahma ei tuonut näytille, ei tosin uskallettu odottaakaan, kun eivät tänä kesänä vielä ole kertaakaan esillä olleet. Myöskään muita petoja ei näkynyt tällä kertaa, vaikka pieni toive karhusta leijuikin takaraivossa.
Linnuista sen sijaan harmaahaikara yllätti aamuneljän aikoihin lennähtämällä aivan kojun kuvausaukkojen eteen ja saapastelemalla ympäristössä lähes varttitunnin ympäriinsä. Lopulta se lennähti takana olevan männyn oksalle, kökötti sielläkin hyvän tovin kunnes lensi takaisin kojua kohti ja sen ylitse kadoten sinne, mistä oli tullutkin.
Mitä tästä reissusta jäi käteen? Nippu ahmakuvia edelliskertaa paremmissa valoissa ja kokemusta rutkasti lisää hämäräkuvauksesta. Hieman harmitusta sen vuoksi, että alkuilta oli niin hiljainen, mutta toisaalta ei passaisi purnata, koska lampikojuilla oli nähty samana yönä tasan yksi ahma ja sekin vasta aamukuuden aikoihin.Siihen nähden metsäkojun yö oli kuitenkin vilkas.
Seuraavalle reissulle vaatii myös jo paksumpaa makuupussia sekä villatakki voisi olla hyvä lisä. Nyt muistin villasukkia ottaa paritkin ja tarpeeseen aamuyön viimeisinä tunteina tulivat. Joka kerta yövalvominen jaksaa yllättää, kuinka paljon neljän jälkeen alkaa palelemaan, vaikka olisi lämmin yö.
Mitä jäi tavoitteeksi seuraaville reissuille? Toive, että myös illan aikana näkyisi enemmän liikettä. Ja ainahan se karhu sykähdyttäisi, miksei hukkakin. Ei ole vielä sitä kuuluisaa hukkareissua tullut kojulle tehtyä. 😉 Syyskesän aikana myös ahmapentueen näkeminen ja kuvaaminen on yksi suurempi haave.
Kaikkineen alan ihastua ahmaan lajina koko ajan enemmän, kun sen touhuja on nyt päässyt parilla reissulla läheltä seuraavaan. Ei kooltaan niin pysäyttävä kuin massiivinen karhu, mutta ketteryydeltään ja ulkonäöltään vähintäänkin yhtä valloittava karvainen metsänhenki, valkohampainen suurpeto ja mystinen hämärän vaeltaja.
